Suomen Gastrokirurgit / Finlands Gastrokirurger

Jäsenkirje - joulukuu 2007

Syksy 2007

Syksyn 2007 aikana järjestettiin kaksi koulutustapahtumaa.  Elokuussa demonstraatiokurssi ”Lihavuus kirurgisena ongelmana” kokosi 90 osallistujaa Kuopioon. Saatu palaute kurssista oli myönteistä.
Vuoden 2007 Operatiiviset päivät alkoivat yhteiskokouksella aiheena ”Postoperatiiviset infektiot”. Faltin luennon piti prof Eero Kivilaakso. Onnittelumme kunnianosoituksesta. Torstaina maksakirurgia ja abdominaalivammat keräsivät laajan yleisön ja perjantain yhteiskokous anestesiologien kanssa aiheesta ”Leikkausriskien ennakointi ja komplikaatioiden ehkäisy gastrokirurgisella potilaalla” oli niin suosittu, että oli vaikeuksia saada kaikki halukkaat mahtumaan saliin. Kiitokset kaikille luennoitsijoille.
Vapaat esitelmät kirvoittivat jälleen paljon keskustelua. Parhaan vapaan esitelmän palkinto myönnettiin dos Juha Grönroosille Turusta.

Vuosikokous pidettiin perinteiseen tapaan operatiivisten päivien yhteydessä. Erovuoroisia hallituksen jäseniä olivat sihteeri Pälvi Vento ja varainhoitajana toiminut Arto Rantala. Molemmille lämmin kiitos pyyteettömästä uurastuksesta yhdistyksen hyväksi. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Timo Heikkinen Oulusta ja Maija Lavonius Turusta, jälkimmäinen toimii yhdistyksen sihteerinä. Hallituksessa jatkaa puheenjohtajana Jukka-Pekka Mecklin ja muina hallituksen jäseninä Hannu Paajanen, Pauli Puolakkainen., Sari Grönlund ja Petri Aitola. Varajäsenet ovat Sari Räty ja Tom Scheinin.  Ilari Airo jatkaa näyttelyvastaavana.


Kevät 2008

10. Gastropäivät, 14.-15.2.2008
Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki

Teemana on alkoholisairaudet. Ohjelma on kotisivuilla. Järjestelyvastuu on Gastrokirurgeilla

Muutoksia aikaisempiin käytäntöihin:

  • Ilmoittautuminen koulutuspäiville tapahtuu ainoastaan sähköisessä muododossa. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen löytyy yhdistyksen kotisivuilta (www.terveysportti.fi/gastroenterologiayhdistys)
  • Osallistuja maksaa koulutuksen itse. Jälkeenpäin maksun voi anoa takaisin työnantajalta. Tämä siksi, että ainoastaan jäsenkoulutus on alv-vapaata. Lasku koulutuksesta lähetetään kotiosoitteeseen.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 14.1.2008. Osallistumisen voi perua veloituksetta 4.2.2008 mennessä.
Hotellivaraus kiintiöstä tulee tehdä itse ja majoituskulut tulee maksaa suoraan hotellille.


Syksy 2008

The 11. Nordic Postgraduate Course in Colorectal Surgery, 3.-5.9.2008
Hotelli Rosenthal, Tampere

Ohjelma kotisivuilla. Tämän pohjoismaisen kokouksen vuoksi ei pidetä erillistä demontraatiokurssia.

Operatiiviset päivät 2008

Ohjelma

  • Keskiviikkona vapaat esitelmät
  • Torstaina “Vatsanpeitteiden kirurgia”, joka pyritään järjestämään yhteissessiona yleiskirurgien kanssa
  • Perjantaina yhteissessio anestesiologien kanssa, aihe ” Vuoto, hyytyminen ja antitromboosi”

Muita asioita
Yhdistykseltä voi hakea matka-apurahoja alan kokouksiin ja koulutukseen. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteessa www.gastrokirurgit.fi. Jäsenkirjeet, ilmoittautumislomakkeet, edellisten koulutuspäivien luennot, jäsenten yhteystiedot ym. kaikkea hyödyllistä löytyy sieltä. Jos e-mail osoitteenne puuttuu, toimittakaa se Ilarille, . Hänelle voi toimittaa myös hyödyllisiä linkkejä sekä tietoja tulevista koulutuksista! Postiosoitemuutokset sihteerille! Huom! Roskapostiongelmien takia sihteerin osoite on muuttunut. Uusi osoite on .



Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2008!

Juha-Pekka Meclin
puheenjohtaja

Maija Lavonius
sihteeri

TYKS pl 52
20520 Turku
puh: 02-3130630

Takaisin jäsenkirjeisiin



Copyright © 2003-2010 Suomen Gastrokirurgit ry