![]() |
Tänään on 8.2.2012. Vierailuja sivulla 21670 |
Suomen Gastrokirurgit / Finlands GastrokirurgerJäsenkirje - kevät 2008Arvoisa yhdistyksen jäsenHelmikuussa pidettyjen 10. Gastropäivien teema oli Alkoholisairaudet. Aihetta käsiteltiin monipuolisesti sekä lääketieteelliseltä että yhteiskunnalliselta kannalta. Aihe herätti kiinnostusta myös tiedotusvälineissä. Syksyn 2008 tapahtumiaTHE 11th NORDIC POSTGRADUATE COURSE IN COLORECTAL SURGERY Operatiiviset päivät pidetään Messukeskuksessa 26.-28.11.2008. Keskiviikkona on aamupäivällä yleisohjelma ja Faltinluento. Iltapäivän ohjelmassa on vapaat esitelmät, joihin toivotaan myös ehdotuksia kansallisista monikeskustutkimuksista, kts. Muut asiat. Torstaina pidetään yhteiskokous plastiikkakirurgien ja yleiskirurgien kanssa teemana ”Vatsanpeitteiden kirurgiaa”. Yhdistyksen vuosikokous on myös torstaina. Perjantaina on aikaisempina vuosina hyvin suosituksi osoittautunut yhteiskokous anestesiologien kanssa. Tänä vuonna aihe on ”Vuoto, hyytyminen ja antitromboosi abdominaalikirurgiassa”. Operatiivisten päivien vapaiden esitelmien sessioon tarkoitetut abstraktit tulee lähettää sihteerille 15.9.2008 mennessä. Parhaasta esityksestä myönnetään jälleen 1000€ palkinto. Kirjoitusohjeet löytyvät www.kirurgiyhdistys.fi sivuilta. Kevään 2009 tapahtumiaLaparoscopic postgraduate course 2009 Muita asioitaSuomen Gastrokirurgien hallitus on päättänyt sitoutua paitsi hyvän koulutuksen järjestämiseen myös koordinoimaan ja tukemaan hyviä gastrokirurgisia monikeskustutkimuksia. Operatiivisten päivien vapaisiin esitelmiin pyydetään lähettämään tutkimussuunnitelmia, jotta voidaan toisaalta tiedottaa meneillään olevista tai tulevista monikeskustutkimuksista, ja toisaalta rekrytoida uusia tutkimuskeskuksia. Suomalainen gastrokirurgia tarvitsee näyttöön perustuvaa suomalaista tutkimusta ja yhteistyötä eri sairaaloiden välillä. Tällä tavoin voimme ylläpitää nyt ja tulevaisuudessa korkeatasoista koulutusta ja akateemista kirurgiaa Suomessa. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteessa www.gastrokirurgit.fi. Sivuilta löytyy uusi linkki Lihavuuden hoidon asiantuntijaryhmän tiedotteisiin. Gastrokirurgien informaatioprofiilia on pyritty parantamaan myös siten, että kotisivuilla on paikka myös alueellisille/paikallisille koulutuksille. Tiedot alueellisista koulutuksista, joiden ohjelma halutaan julkaista Gastrokirurgien kotisivuilla pyydetään lähettämään sihteerille Yhdistykseltä voi hakea matka-apurahoja alan kokouksiin ja koulutukseen.
Lämpöistä kesää toivottaen
|